Carmen Laforetin 3 parasta kirjaa

On kirjoittajia, joiden kirjallisella teoksella on kerronnallinen tarkoitus jokapäiväisestä elämästä ilman teeskentelyä. Niinpä ne päätyvät leimautumaan jonkin tyyppiseen realismiin. Nämä ovat kirjoittajia, jotka pitävät sinut avaimenreiän edessä, niin että löydät elämän pienimmässäkin tapauksessa, jossa sankarit ovat vain selviytyjiä ja juoni huokuu ja luovuttaa vain ja yksinomaan elämän.

Carmen laforet oli yksi niistä kirjoittajista, jotka olivat omistautuneet erityiselle, sen harvinaisuudelle, joka lentää yli tapoja ja ne ajat, jotka heidän on elettävä.

Koska realismi näkyy aina voimakkaammin niissä hetkissä, jolloin tietty tarina saa vaikeiden aikojen todistuksen arvon. Ja tässä tilassa romaanista tulee kokemusten summa toivon traagisen ja maagisen hehkun välillä. 40 -luvun Espanjassa tämän tyyppistä kerrontaa kutsuttiin valtavaksi, ja Carmen Laforet viljeli sitä loistavasti.

3 suosituinta Carmen Laforetin romaania

Ei mitään

Se jää, ei mitään, tai että olemme, ei mitään. Andrea huolehtii tyhjyyden asettamisesta jalkojen alle, kun henkilökohtaisen ja sosiaalisen välinen epäsuhta tulee yhä ilmeisemmäksi.

Andrean hahmo johdattaa meidät Espanjan sodanjälkeisen ajan kaltaisen epäsuoran eksistentialismin poluille. Normaalisti eksistentiaalisella teoksella on enemmän tai vähemmän tiheitä filosofisia lähestymistapoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän loistavia metaforisessa esityksessään.

Kirjailija teki tämän ensimmäisen romaaninsa kanssa sovittaakseen uudelle tyypillisen raikkauden ja voimakkaan tarpeen kirjoittaa erittäin henkilökohtainen, hurmaavan empaattinen tarina, jossa Andrean päivät, hänen subjektiiviset kuvauksensa Barcelonan hetkestä, hänen etsimänsä kauneus vulgaarisuuden ja oletetun hitauden välillä traagista kohtaan.

Andrea on haudattu vapauden huuto, hillitty ajatus, joka lopulta räjähtää, kun he löytävät sopivan hetken, hetken, jolloin elämä on lopulta samaa mieltä kaikkien kanssa, jotka kokevat, että kohtalo ei ole vain kulkea merkittyä polkua pitkin.

Kulman takana

Laforet edustaa jälleen kerran suuren työnsä nielemää luojaa, symbolista tapausta Patrick Süskind ja john kennedyn työkalu. Hän itse Ramón J. Sender Tämä tarina valloitti hänet ja teki sen kirjailijalle tiedoksi.

Joten kaikki seuraava päätyi Nadalle velkaa olevan kirjallisen maiseman säveltämiseen. Hänen postuumiromaaninsa Turning the Cornerin tapauksessa voidaan ainakin sanoa, että päähenkilön, Martín Soton, elämän hetki tarjoaa myös välähdyksiä tuosta tuoreudesta kerrotussa perspektiivissä ja kuvauksissa Madridin ympärillä vuonna 1950.

Kun yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin Martín Soto kuvailee niitä päiviä meille, päädymme ymmärtämään elämän anekdoottien summana, jotka johtavat meidät kummallisella tavalla kohti sellaista ennalta määrättyä tapaa, joka näyttää syntyvän sattumasta ja tunteiden lopullisesta tahdosta, ne, jotka ovat aina järkeä suuremmat.

Insolation

Jälleen Martín Soto, oma elämänsä kertoja, jonka tapasimme nurkan takana. Vasta nyt on aika tuntea hänet pohjimmiltaan, tuona aikana, joka on täynnä aitoutta, kapinaa ja avoimuutta seksuaaliseen kypsyyteen.

Tässä kirjassa tapaamme Martín Soton 14–16 -vuotiaana. Hän, joka voisi olla rikas poika, enemmän tai vähemmän ilman suurempia komplikaatioita, päättää antaa tien sille, mikä liikuttaa häntä sisälle.

Tämän romaanin antamat vaikutelmat murrosiästä ylittävät hahmon ja ovat hyvä viittaus astua aina tarvittaessa siihen aikaan, jolloin jätämme kaiken taaksemme oppiaksemme uudelleen katsomaan maailmaa, joka kätki yhtä suuressa osassa valheita ja salaisuuksia.

Muita Carmen Laforetin suosittelemia kirjoja…

Saari ja demonit

Ensimmäisessä elokuvassa voi olla onnea. Koska ensimmäinen tarina, joka päätetään kertoa, herättää suurta mielenkiintoa. Mutta kirjailijan tai kirjailijan vahvistus tulee hänen toisesta romaanistaan. Carmen Laforetin tapauksessa tämä romaani oli äkillinen avaus kohti hänen mielikuvituksensa puhdistumista, jossa hän näki kerrontaresurssiensa runsauden ja syvän kiinnostuksensa tarinaa kohtaan kaikkein intiimimmältä.

Marta Camino on teini-ikäinen, joka asuu veljensä Josén ja kälynsä Pinon kanssa talossa Las Palmasin laitamilla vuonna 1938, sisällissodan lopulla. Heidän kanssaan, lukittuna huoneeseen, hänen äitinsä Teresa, joka tuli hulluksi onnettomuuden jälkeen, on kulutettu. Tämä hillittyjen jännitteiden rutiinielämä katkeaa, kun niemimaalle saapuvat sotaa paenneet sukulaiset: hänen isänpuoleinen setänsä Daniel, ammatiltaan muusikko; hänen vaimonsa Matilde, runoilija, jolla on vahvat konservatiiviset arvot, ja hänen tätinsä Honesta, romanttinen nainen, jolla on ailahteleva persoonallisuus.

Heidän seurassaan on Pablo, taidemaalari, joka matkustaa saarelle katsomaan uusia kohtauksia. Marta ymmärtää läsnäolonsa lupauksena erilaisesta elämästä, täynnä uusia tuntemuksia. Kauniista ja valloittavasta maisemasta tulee vielä yksi päähenkilö, ja se todistaa pelottavien hahmojen sisäisten demonien leppoisaa löytöä sekä nuoren naisen asteittaista muutosta, joka näkee meressä tien vapautumiseensa.