Epätyypillisenä ohjaajana Woody Allen päätyy mukaansatempaavaan erikoisuuteen, joka selittää jokaisen sisätarinan eri painopisteistä kuin tavalliset. Ehkä siksi Allen ei ole kaupallisimman Hollywoodin tyypillinen nero, josta on tullut suosikkipoika (etenkään tiettyjen pahaenteisten syytösten jälkeen, joita en aio selventää). Silti sen legioona uskollisia katsojia on hajallaan moniin muihin paikkoihin maailmassa.
Ilman profeetta kotimaassaan Woody Allen edustaa myös nykyisen newyorkilaisen paradigmaa, suurkaupungin kronikkavastakohtaa aina happamalle, Franille. Lebowitz. Ja se on, että jopa kirjallisessa visiossa Woody Allen Hän saa meidät osallistumaan tuohon häpeämättömällä subjektivismilla täynnä olevaan realismiin, terveeseen kunnianhimoon välittää hänen tapansa nähdä nykyiseen todellisuuteen jäljitetyt hahmot.
Tietyllä tavalla siinä on jotain kaksijakoista sielun avautumista siinä, mitä Allen rullaa maailmalle, jonkinlaista ristiriitojen esittelyä moottoreissa, jotka liikuttavat hahmoja ihmisten esityksinä. Sitten on se sattuman ripaus, joka voi johtaa suurempaan omaisuuteen (harvoin tai lyhyen aikaa) tai tuhoon (melkein aina ja pidempään). Synteesi on selviytyminen, stoilainen, mahdollisuus. Yhteenveto elämästä, jota Woody Allen käyttää useiden elokuviensa päätteeksi.
3 suosituinta Woody Allen -elokuvaa
Ottelupallo
SAATAVILLA MILLÄ NÄILLÄ NÄILLÄ ALUSTA:Elokuvan valinta niin myöhään Allenin uralla osoittaa, että elokuva ei ole aina ollut hänen ajankohtaisuutensa. Minun kaltaisellani käännynnäisellä oli sellainen lähestymistapa, joka tapahtuu vihannesten hyötyjen ja mahdollisuuksien uudelleen löytämisessä. Ja maut mukautuvat tarpeeseen, tilaan, kehitykseen. Siksi juuri tämä elokuva, sen viimeinen lukema sattumasta, sai minut kiinnostumaan asiansa puolesta.
Ehkä se ei ole hänen paras elokuvansa kriitikkojen mukaan. Mutta kun aloitat jotain, on vain reilua osoittaa se käännekohta, joka muutti kaiken. Pidän kuitenkin kiinni elokuvan eduista sinänsä. Koska juoni vaikuttaa minusta paljon dynaamisemmalta kuin muissa hänen elokuvissaan ja sen kehitys onnistuu koukkuun tuolloin minun kaltaiseni epäuskoiset. Se avaus, joka tuli hieman introspektiivistä, viimeisteli elokuvan ja avasi mahdollisuuksia hänen elokuvalleen.
Dramaattinen ehdotus, jossa on runsaasti sattuman käsitettä, kun elämä törmäsi verkkoon odottamassa selvitystä, mihin pallo putoaa. Päiviä, kuukausia tai vuosia voi kulua, mutta pallo putoaa aina määrittäen ottelupisteen. Se tunne, ettei paluuta ole koskaan. Ei ole väliä iskulla tai tavalla, jolla sen käsittelet. Asia on siinä, että pallo voi aina osua verkkoon ja vain henkäys voi päättää mitä tapahtuu.
Annie Hall
SAATAVILLA MILLÄ NÄILLÄ NÄILLÄ ALUSTA:Tietyt kysymykset syrjään pääsemme symboliseen elokuvaan, tuohon huippukokoukseen, joka on joskus tasavertainen, mutta harvoin ylitetty. Woody Allen onnistuu omalla päähenkilöllään välittämään sen stoilaisen ja nihilistisen välisen tunteen, joka jää, kun omaksuu kaiken valaisevan oudon selkeyden.
Ihmissuhteet kotimaisimmillaan, ajan kuluminen ja turhat pyrkimykset ylläpitää järkeä, intohimoa tai mitä tahansa, herättivät tuon rakkauden äärimmäisen elämän tunteen sen ensimmäisissä kohtauksissa. Koska rakkaus voi toistaa itseään yhä uudelleen ja uudelleen elämän ainoassa koettelemuksessa. Pointti, edellä mainittu selkeys, on se, että kuten Allen antaa ymmärtää, juuri ne vastakkaiset liikkeet tekevät elätystä ajasta sovittamattomaksi tunteiden intensiteetin kanssa. Jos aiomme pitää myös sellaiset ajot hengissä.
Vicky, Cristina, Barcelona
SAATAVILLA MILLÄ NÄILLÄ NÄILLÄ ALUSTA:Woody Allenin idylli Espanjan kanssa näkyy katsojien puolelta, mutta myös Woody Allenista, joka näyttää empatiaa tuhansiin rakkauteen meidän omituisuutemme kanssa. Elokuva, joka kulkee Barcelonasta Oviedoon seikkailuna vieraiden välillä, joka avautuu eräänlaisena risteyksenä. Ja kyllä, on olemassa romanttisia kosketuksia siinä mielessä, että Woody Allen ymmärtää sen ilman kekseliäisyyttä tai hassuja muusoja, jotka jäävät jäljelle pelkän esiintymisen jälkeen.
Rakkaus reunoillaan ja kovuudellaan, paradoksillaan ja dramaattisella huumorilla. Päätökset ja kyvyttömyys päättää, kun on uppoutunut odottamattomiin löytöihin ja odottamattomiin inertioihin.
Melu ja hämmennys, kun polyamoria tulee sisään ikkunasta. Melu, intohimo ja raivo. Jopa väkivalta ja tunne emotionaalisen huipun saavuttamisesta, josta ei jää enää muuta kuin pudota tai nousta huipulle, nostaa lippu ja palata rutiinin perusleirille muistona eläneensä äärimmäisyyksissä, tuskin yhtään. happi.
2 kommenttia "3 parasta Woody Allen -elokuvaa"