Maryse Condén 3 parasta kirjaa

La escritora caribeña Maryse Condé (digo caribeña porque apuntar a su condición francesa por reductos coloniales aún vigentes, pues como que se me hace raro) hacía de su literatura, casi siempre en clave de historiallinen fiktio, un auténtico escenario teatral donde cada uno de sus personajes declama su verdad. Intrahistorias hechas rabiosas certidumbres como de soliloquios a media luz. Reivindicación que consigue alcanzar sus dosis de revancha respecto a relatos oficiales u otras crónicas que exilian nombres que debieran ocupar grandes páginas.

Kaikki Condéssa tehdyt tarinat tarjoavat samanlaisia ​​välähdyksiä jollekin velkaantuneesta maailmasta. Hänen hahmostaan ​​hänen elämäkerrallisten sävyjen purkauksissa minkä tahansa hänen symbolisen hahmonsa esittämiseen. Tietoisuus aitoudesta, joka poistaa kaikki mahdolliset epäilykset siitä, miten Condén uudelleen tarkastelemat tapahtumat tapahtuivat, ja voimakkaimmilla annoksilla empatiaa voidakseen oppia tarvittaessa uudelleen Historian.

La bibliografía con sello de Maryse Condé se incrementó durante sus fértiles 90 años. Tanto en volumen como en reconocimientos y alcance internacional. Porque más allá de géneros más aferrados a la ficción pura. Las semblanzas de vida de Condé también aportan suspense desde la mera supervivencia. Tramas vívidas hacia la resolución que la vida misma ofrece con sus dejes de crudeza o de insospechado esplendor.

Maryse Condén 3 parasta romaania

Minä, Tituba, Salemin noita

Seguramente el más delirante de los casos de machismo histórico sea lo de las cazas de brujas repetidas en medio mundo como un verdadero tic misógino exacerbado bajo el paraguas de la religión (peor me lo pones). En alguna ocasión escribí un relato bastante extenso sobre los autos de fe de Logroño y recordé en esta historia ese mismo ambiente de revanchismo porque sí. Solo que en esta ocasión la esclava Tituba puede llegar a ser la bruja que todos más temían…

Maryse Condé omaksuu mystiikan Tituban äänen, mustan orjan, jota tuomittiin kuuluisissa noituuden oikeudenkäynneissä Salemin kaupungissa XNUMX-luvun lopulla. Orja-aluksella tapahtuneen raiskauksen seurauksena Barbadosin saarelta kotoisin oleva parantaja käynnisti Tituban taikoihin.

Hän ei voi paeta alhaisten moraalien miesten vaikutusvaltaa, vaan hänet myydään saatanasta pakkomielletylle pastorille ja hän päätyy pieneen puritaaniseen yhteisöön Salemiin, Massachusettsiin. Siellä hänet tuomitaan ja vangitaan, ja häntä syytetään isäntänsä tyttärien noidosta. Maryse Condé kuntouttaa hänet, kitkee hänet unohduksesta, johon hänet oli tuomittu, ja lopulta palauttaa hänet kotimaahansa kastanjanruskeiden mustien ja ensimmäisten orjakapinoiden aikaan.

Uuden maailman evankeliumi

Un nuevo Dios llegado a este mundo, hecho carne para ofrecer, quizás, una segunda oportunidad al ser humano advertido de su remota llegada. Pero el hombre actual es descreído por imperativo de sus más hondas contradicciones. Dios no puede existir más allá de las iglesias como la moral solo puede caber en una urna.

La madrugada de un Domingo de Pascua, una madre recorre las calles de Fond-Zombi y un bebé abandonado llora entre las pezuñas de una mula. Ya adulto, Pascal es atractivo, mestizo sin saberse de dónde, y sus ojos son tan verdes como la mar antillana. Vive con su familia adoptiva, pero el misterio de su existencia no tarda en hacer mella en su interior.

Mistä olet kotoisin? Mitä häneltä odotetaan? Huhut lentävät ympäri saarta. Sanotaan, että hän parantaa sairaita, että hän tekee ihmekalastusta… Sanotaan, että hän on Jumalan poika, mutta kenen? Profeetta ilman viestiä, messias ilman pelastusta, Pascal kohtaa tämän maailman suuret mysteerit: rasismi, riisto ja globalisaatio sulautuvat hänen omiin kokemuksiinsa tarinassa, joka on täynnä kauneutta ja rumuutta, rakkautta ja sydänsuruja, toivoa ja tappiota.

Naurava sydän itkevä sydän

Luonnollinen harjoitus kohti tarinaa elämästä sisältää sen erityisen tasapainon tärkeiden ainesosien välillä, jotka kuuluvat jokaiselle onnen tai onnettomuuden johdosta. Marysen tapauksessa ei ole epäilystäkään siitä, että sekoitus on mitä se on. Koska idealisointi on heijastus, jossa voidaan hämärtää huonot hetket, jos sitä tarvitsee. Vaikka realismi on sitä, että todistaa ihmisen kulkemisesta maailman halki. Ja Marysen kaltainen kirjailija, joka osallistui järkyttävimpään todistukseen, saa meidät nauramaan tai itkemään samalla paradoksaalisella tunteella, joka viittaa Sabina Tietoja Chabela Vargasista.

Ei ole helppoa elää kahden maailman välillä, ja tyttö Maryse tietää sen. Kotona Karibian saarella Guadeloupessa hänen vanhempansa kieltäytyvät puhumasta kreolia ja ylpeilevät läpikotaisin ranskalaisiksi, mutta kun perhe vierailee Pariisissa, pikkutyttö huomaa, kuinka valkoiset katsovat heitä alaspäin.

Ikuisesti kulkevat kyyneleet ja hymyt, kauniin ja kauhean välissä, Rilken sanoin, todistamme tarinaa Condén varhaisista vuosista, hänen syntymästään keskellä Mardi Grasia, ja hänen äitinsä huudot sekoittuvat rumpuihin karnevaalista ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen kipu, oman mustuuden ja naisellisuuden löytäminen, poliittinen tietoisuus, kirjallisen kutsumuksen ilmaantuminen, ensimmäinen kuolema.

Nämä ovat muistoja kirjailijasta, joka monta vuotta myöhemmin katsoo taaksepäin ja sukeltaa menneisyytensä pyrkien tekemään rauhan itsensä ja alkuperänsä kanssa. Syvä ja naiivi, melankolinen ja kevyt Maryse Condé, Antillien kirjainten suuri ääni, tutkii lapsuuttaan ja nuoruuttaan liikuttavan rehellisesti. Mestarillinen itsensä löytämisharjoitus, joka on keskeinen osa koko hänen kirjallista tuotantoaan ja on ansainnut hänelle vuoden 2018 vaihtoehtoisen kirjallisuuden Nobel-palkinnon.