Paula Bonetin 3 parasta kirjaa

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun erittäin visuaalinen kirjoittaja tulee tähän blogiin. Tapauksessa Maria Hesse edeltää sitä kuvittaja Paula Bonet. Ja niin, meidän kahden välillä käsittelemme niiden erityistä maailmankaikkeutta visionäärisiä tarinankertojia asian aistillisimmasta näkökulmasta. Koska jokainen kirjailija haluaisi osata kaapata kohtauksensa samalla tavalla kuin jokainen kuvittaja haluaisi koristella kuviaan hienoilla tarinoilla. Ja he menevät ja he vain saavat sen.

On vain satunnaisia ​​tapauksia, joissa kaikki on salaliittoa ja taiteellinen luoja on parhaimmillaan. Näinkö näille kahdelle kirjoittajalle tapahtuu? Kuvittajat?…, hämmennyksessä on hauskaa. Asia on siinä, että Marían ja Paulan sukupolvien yhteensattuma asettaa meidät omituiseen hyveiden yhteensattumien tilanteeseen, kuten Cervantesin ja Shakespearen tai Ronaldon ja Messin tilanteeseen, jos laskeudumme aikamme leivän ja sirkuksen maastoon.

Bonetin kirjat ovat kuitenkin hämmentäviä, kun he palaavat jälleen proosalisten esimerkkien jälkeen, koska koskaan ei tiedä, mitä seuraavalta sivulta löytyy, jatkuuko tarinan lanka vai koostetaanko kaikki uudelleen maailmankaikkeudessa, joka kykenee synteesiin tai ehdotukseen. hypnoosi katseesta, joka tarkkailee meitä paperista. Koko harjoitus eksistentiaalista illusionismia luovana kokoelmana, joka on tehty kirjallisuudesta vain muodosta. Mutta päästään paljon pidemmälle lopulliseen ulottuvuuteen.

Paula Bonetin kolme suositeltua kirjaa

Mitä tehdä, kun LOPPU tulee näyttöön

Kun Truman-show on päättymässä, yksi hetki sitten Trumanin vapautumisen apoteoosia kokeneista katsojista kommentoi kyllästyneellä sävyllä: Mitä he näyttelevät nyt? Kyllä, elämä on tällä hetkellä ohimenevämpää. Paradoksaalista kyllä, elämme pidempään kuin vuosisatoja sitten, mutta käytämme vähemmän hyväksemme hetkeä. Koska jos ei ole välitöntä ekstaasia, haluamme vain saavuttaa uusia tunnetason korkeuksia, joista on mahdotonta nauttia.

Loppu on merkki universumimme teeskennellystä äärettömyydestä. Menemme sinne karitsan hitaudella tarhaan. Myönnytyksen jälkeen lapsuus unohtuu lopulta ja totuus on, että se oli ainoa loppu, jolla oli merkitystä.

Kirja lopuista, jotka saapuvat ilman varoitusta ja jotka jakavat meidät kahtia, jotka kestävät vuosia ja jotka eivät koskaan lopu, koska ne sekoittavat ylpeyden muistiin. Ja sitten menemme juniin, varaamme hotellihuoneita unohdettuihin kaupunkeihin, elämme koukussa näytöille odottamassa, että joku päättää puhua kanssamme ilmoittaakseen meille seuraavasta muutoksesta, joka tuo meidät tietoisesti lähemmäksi päätöstämme etsinyt vuosia. Mutta se loppu ei tule. Ja yhtäkkiä eräänä päivänä heräämme ja tunnemme tyhjyyttä: LOPPU tulee näyttöön ja päätämme aloittaa uuden tarinan. Sellainen, jossa meidän ei koskaan tarvitse teeskennellä, ettemme tunne toisiamme.

Ankerias

Taideteos on keho. Antroposentrisessä maailman- ja universumin visiossa, Vitruvian ihmisestä Ecce Homoon tai Libertyyn, joka johtaa ihmisiä, ihmisruumiin kuva on valloitettava tunnus täydellisille kanoneille tai häiritseville kuville. Veri, hiki, kuolema ja intohimo. Ennen kuin olemme pölyä, meillä on vain ajatus siitä, että meillä on sielu ihon alla ja että orgasmi voi olla ainoa tapa tuntea Jumalan kosketus.

Tämä on kirja ruumiista. Keholla, joka rakastaa ja jota rakastetaan. Keho, jota myös väärinkäytetään, seksiä ja synnytystä, aborttia ja verta, likaa. Ei-taiteelliset materiaalit käsin taiteilija, joka kirjoittaa, kirjailija, joka katselee.

Ankerias se käsittelee muistia ja perintöä, puhuu syntymistä ja menetyksistä, sukupolvien välisestä halusta, opituista ja katkaistuista eleistä. Kapinoista ja pakoista, ystävyydestä ja Chilestä. Se on muotokuva naisesta, joka ottaa riskin katsoa taaksepäin ilman lasitusta ja suuntaa kohti uutta elämää.

sankarit

Paula Bonetin kirjoittama Ovidiuksen kirja. Rakastaa sillä mystisellä kosketuksella, jonka runoilija antoi hänelle antaakseen vihdoin periksi joidenkin kuvien oudolle lyyrisyydelle, jotka näyttävät paljastavan kaikki salaisuudet, jotka intohimoiset sanat hautaavat ylittääkseen hänen tunteensa noilta ajoilta, jotka muunnettiin näissä kuvissa tietyiksi vaikutuksiksi, jotka takana piilossa.

Kirjeet kirjoitettu syvimmästä tuskasta. Legendaariset päähenkilöt, kuningattaret ja mytologisen maailman nymfit lähettävät meille kirjeen muodossa petoksen, hylkäämisen ja katkeruuden aiheuttaman kivun. Vielä yhdessä esimerkissä naisellisuuden korotuksesta klassisessa maailmassa nämä sankaritarit yrittävät salata todellisen surun, jonka he tuntevat hylätyksi rakastajien ja aviomiesten keskuudessa, jotka vannoivat heille ikuista rakkautta. Mutta he tekevät sen sanojensa raivon ja raivon kautta. He ovat päähenkilöitä, joista tulee kirjailijoita. Kipu puhuu traagisella puheella, joka on täynnä intohimoa.