Alejandro Zambran 3 parasta kirjaa

Debe ser cosa de su vista directa al océano Pacífico, ese enorme azul donde uno puede desembarazarse de memoria y pasado. La cuestión es que un buen puñado de narradores chilenos recientes ostentan el privilegiado honor de abordar la narrativa más honda. Desde el ya desaparecido y mitificado Robert Bolano ylös Aleksanteri Zambra läpi runoutta Nicanor Parra tai suosituin kertomus Isabel Allende.

Claro está que uniformar es todo un atrevimiento, aún tomando lo de la procedencia de los creadores de turno como imaginario compartido. Porque resulta contradictorio bautizar como corriente lo que cada cual escribe con la intención de exorcismo o en busca de placebos propios. Pero nuestra razón es así, acostumbrada a las etiquetas con difícil solución. Algo bien distinto es que, compartiendo idiosincrasia, patrones morales, circunstancias sociales y una influencia geográfica tan abrumadora como es el dibujo del Chile como costa de Pacífico de norte a sur, algo acabe compartiéndose en esa motivación primera…

Descubrir a Alejandro Zambra es recrearse en su vis poética heredada del mismísimo Parra para dejar que el lirismo se acabe ensombreciendo por una prosa devastadora. En medio de este singular proceso del lenguaje unos personajes que sobreviven al brillante adorno y al sometimiento cruel posterior del realismo sin miramientos. Las acciones no están libres de connotaciones crítica en vertientes sociales, morales y políticas. Algo para lo que, al fin y al cabo, acaba un poeta asaltando una prosa en la que ya sí desnudar toda clase de realidades.

3 parasta Alejandro Zambran romaania

Chileläinen runoilija

Aloitamme tästä avoimen haudan tunnustuksesta. Kaikki tässä romaanissa tapahtuva tapahtuu chileläisen runoilijan prismasta, joka löytää elämän epäjärjestykselliset jakeet. Eikä hän ole yksi kyvykkäimmistä järjestää järjettömyyttä. Totuus on, että elämässä on numeerisen sarjan luettu musikaalisuus, vain, että joskus, kuten me kaikki tiedämme, jättipotti päätyy kaikkein turhimman numerosarjan jälkeen.

Suuren osan tästä romaanista Gonzalo on runoilija, joka haluaa olla runoilija ja isäpuoli, joka käyttäytyy ikään kuin hän olisi Vicenten biologinen isä, kissanruoasta riippuvainen poika, joka vuosia myöhemmin kieltäytyy opiskelemasta yliopistossa, koska hänen tärkein unelmansa on hänestä tuli myös runoilija, huolimatta hänen ylpeästi yksinäisen äitinsä Carlan ja Leónin, keskinkertaisen leluautojen keräämiseen omistautuneesta neuvosta.

Chileläisen runouden voimakas myytti - alaikäinen hahmo sanoo viitaten Ruotsin akatemian tuomioihin, että chileläiset ovat kaksinkertaisia ​​runouden maailmanmestaria - tutkii ja kyseenalaistaa Pru, gringotoimittaja, josta tulee vahingossa todistaja tästä vaikeasta ja kirjallisuuden sankareiden ja huijareiden intensiivinen maailma.

«La verdadera seriedad es cómica», decía Nicanor Parra, y esta novela sobre poetas que desprecian las novelas lo demuestra brillantemente. El laberinto masculino actual, los trágicos vaivenes del amor, las familias –o familiastras– fugaces, la omnipresente desconfianza en instituciones y autoridades, el deseo valiente y obcecado de pertenecer a una comunidad en parte imaginaria, el sentido de escribir y de leer en un mundo hostil que parece desmoronarse a toda velocidad… Son muchos los temas que este libro hermoso, contundente y desenfadado pone encima de la mesa. Autor de obras que se han vuelto emblemáticas, como Bonsai, Tapoja mennä kotiin, Omat asiakirjat o Faksi, Alejandro Zambra tekee suuren paluun romaaniin tällä kirjalla, joka vahvistaa hänet yhtenä Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden perusäänistä tällä vuosisadalla.

Bonsai ja puiden yksityiselämä

Compendiar obras de Zambra siempre es un acierto porque el trasfondo de su obra siempre está ahí, como ese hilo que consigue darle sentido a todo. La potencia inconfundible del relato de este narrador consigue hacer de la literatura un equilibrio entre fondo y forma de inusitado valor. Quien hace de la novela un visor para descubrir filosofías de vida de sus personajes, caleidoscópicas impresiones sobre una vida siempre mutable a cada nuevo personaje que la divisa, este tipo de narradores son los que ciertamente hacen valiosa crónica de una época porque rescatan la parte más trascendentemente humana de todo.

Vakavuuteen ja petokseen tuomittu Julio, Bonsain hiljainen päähenkilö - romaani, joka merkitsi Alejandro Zambran loistavaa kertomusta - päätyy vakuuttamaan itsensä siitä, että on parempi lukita itsensä huoneeseensa tarkkailemaan bonsai -kasvua kuin vaeltaa kirjallisuuden epämukavien polkujen kautta.

Puiden yksityiselämässä, kirjailijan toisessa romaanissa, Verónica viivästyy selittämättömästi ja kirja jatkuu, kunnes hän palaa tai kunnes Julián on varma, ettei hän koskaan palaa. Miksi lukea ja kirjoittaa kirjoja maailmassa, joka romahtaa? Tämä kysymys kummittelee Alejandro Zambran kahta teosta, jotka keräämme tähän teokseen, portin yhdelle viime sukupolvien mielenkiintoisimmista kirjailijoista.

Tapoja mennä kotiin

Alkaen sanomasta, jonka mukaan ihmisen ei pitäisi koskaan palata paikkoihin, joissa hän oli onnellinen, todellisuus päätyy vahvistamaan, että juuri tämä on kohtalomme, palataksemme. On yksi asia jättää menneisyys taakse ja kasvaa, ja aivan toinen on väistämätön magnetismi siitä, mitä olimme, mikä houkuttelee meitä fyysisenä voimana, joka muistuttaa painovoimaa ja on riippuvainen telluurista. Hän tulee aina takaisin ja voimme vain päättää parhaan tavan mennä kotiin.

Tapoja mennä kotiin puhuu niiden sukupolvesta, jotka, kuten kertoja sanoo, oppivat lukemaan tai piirtämään, kun heidän vanhempansa olivat Augusto Pinochetin diktatuurin rikoskumppaneita tai uhreja. Kauan odotettu kolmas Alejandro Zambran romaani näyttää Chilen kahdeksankymmentäluvun puolivälissä yhdeksänvuotiaan pojan elämästä.

Kirjoittaja viittaa siihen, että tarvitaan lastenkirjallisuutta, ilmeen, joka vastaa virallisia versioita. Mutta kyse ei ole vain isän tappamisesta, vaan myös siitä, että todella ymmärrämme, mitä näinä vuosina tapahtui. Siksi romaani paljastaa oman rakenteensa päiväkirjan kautta, johon kirjailija kirjaa epäilyksensä, tarkoituksensa ja myös kuinka naisen häiritsevä läsnäolo vaikuttaa hänen työhönsä.

Zambra pohtii tarkasti ja melankolisesti Chilen menneisyyttä ja nykyisyyttä. Tapoja mennä kotiin Se on uuden sukupolven parhaiden tarinankertojien henkilökohtaisin romaani. Kirja, joka vahvistaa sen, mitä Ricardo Piglia on sanonut Alejandro Zambrasta: "Merkittävä kirjailija, erittäin havainnollinen muotojen monimuotoisuuden edessä."